Haaveiletko sijoittamisesta? Tiedätkö kaiken kryptovaluutoista? Oletko ajatellut, että voisit rakentaa kiinnostuksen kohteestasi ja harrastuksestasi itsellesi uran? Siinä tapauksessa tradenomin tutkinnon suorittaminen voi olla hyvä valinta sinulle. Opiskelemalla tradenomiksi voit pätevöityä alan ammattilaiseksi ja löytää itsellesi sopivan työpaikan juuri sinua kiinnostavalta alalta.
Tradenomiksi voit opiskella ammattikorkeakoulussa. Tradenomin pätevyys antaa sinulle hyvät valmiudet työskennellä monenlaisissa tehtävissä esimerkiksi sijoitus- ja rahoitusalan kentällä.
Miksi opiskella tradenomiksi?
Ehkä saatat ajatella, että sinulla on jo lähes kaikki tarvittavat tiedot, mitä sijoittamiseen liittyen tarvitaan. Olet kenties jo kokeillut sijoittamista ja tiedät, mikä esimerkiksi on ethereum arvo. On tärkeää muistaa, että sijoittamiseen liittyy kuitenkin myös aina riskejä. Tradenomiopinnoissa saat lisätietoa myös sijoittamisesta ja siihen liittyvistä riskeistä. Mitä enemmän sinulla on tietoa siitä, miten rahoitusmarkkinat toimivat ja mitkä ovat niiden riskit, sitä paremmin osaat tehdä oikeita ratkaisuja sijoittamiseen liittyvällä taipaleellasi. Opiskelemalla itsellesi tutkinnon kartutat yleisesti tietojasi ja osaamistasi ja sinulla on paremmat mahdollisuudet työpaikan löytämiseen tulevaisuudessa.
Sijoitusala on kasvava ala ja se tarjoaa monia mahdollisuuksia työllistymiseen. Valmistuttuasi voit löytää työn alan yrityksestä tai voit harkita itse yrittäjäksi ryhtymistä. Alalta löytyy usein myös mahdollisuuksia tehdä töitä etätyönä, mikäli etsit ensisijaisesti kotoa käsin tehtävää työtä. Tradenomin opintoihin kuuluu lisäksi työharjoittelu, jonka aikana pääset kokeilemaan oppimiasi taitoja työelämässä. Moni harjoittelija löytääkin ensimmäisen työpaikkansa siten, että työllistyy harjoittelupaikkaansa.
Miten opiskella tradenomiksi?
Tradenomiksi voi opiskella monessa eri oppilaitoksessa. Jos haluat mieluiten suorittaa opintosi etänä, ota selvää eri oppilaitosten etäopiskelumahdollisuuksista. Joissakin ammattikorkeakouluissa tutkinnon voi opiskella kokonaan etänä, joissakin osittain.
Opiskelu kestää yleensä kolmesta neljään vuotta. Opintoihin sisältyy esimerkiksi taloustiedettä, kirjanpitoa, markkinointia ja johtamista. Opit myös investoimisesta, rahoitusmarkkinoista ja niihin liittyvistä riskeistä. Opintojen sisältö riippuu myös siitä, minkä tradenomin erikoistumisalan valitset. Löydät eri vaihtoehdot oppilaitosten sivuilta.
Lopuksi
Opiskelu ja siihen liittyvä työharjoittelu ovat hyvä tapa kerryttää omaa osaamista – harjoittelu toimii myös hyvänä ponnahduslautana alalle. Tradenomin tutkinto voi avata sinulle monenlaisia työllistymismahdollisuuksia jatkuvasti kasvavassa sijoitus- ja kryptovaluuttamaailmassa. Hyödynnä se osaaminen ja kiinnostus, joka sinulla jo on ja tee siitä itsellesi ammatti!